11. kesäkuuta 2010

Ennenkuin viattomuutemme oli menetetty

Kesäloma on menny hitaasti. Liian hitaasti.
Alotin kesälomani 6 päivän ryyppyputkella. Päättäjäiset oli aivan p a s k a t ja oon tästä katkera koko yhteiskunnalle. Ainoo illan piristys oli V ja mustavalkonen kulkukissa minkä nimeks tuli Martti. Nukahdettiin V'n kanssa 4 aikaan yöllä kaverille, mutta jouduttiin ryömiin V'lle puoli 6 aikoihin kun meidät jostain syystä potkittiin ulos koko kämpästä... Käveltiin V'lle varmaan tunni vaikka se asuukin siinä 500m päässä. Lupailtiin pitää yhteyttä vaikka muutankin toiselle paikkakunnalle ja että se tulee meille aina juomaan ja sammuun mun kanssa kukkasohvalle. On se mainio..
Mikäs siinä oli sitte juodessa, kunnes keskiviikkona jäätiin poliiseille kiinni. Kaveri oli polttanu jonkun valtavan roskiksen ja meitä epäiltiin siittä jostain kumman syystä. Kyttien kyydillä kotiin. Soitin kullalle ja se sai kuunnella humalaista itkuani ja sitä etten jaksa tätä enään. Olin kuulemma uhkaillu vetää ranteeni auki ja kulta joutu käveleen kymmenen kilsaa tänne asti. En aina ymmärrä sitä.
Nyt oon pitäny parin päivän taukoo ja tylsistyny ja turhautunu. Mikään ei oikeen tunnu miltään. Olo kun adhd hamsterilla juoksupyörässä. Kulta on päivät töissä ja oon päivisin V'n kanssa koska muita ei oikeen vaikuta seura kiinnostavan. Iltasin saan kuulla kullan valitusta kuinka oon aina V'n kanssa.
Pistettiin silti kullan kanssa kämpän hakuilmotukset meneen.. en kyl tiiä mitä siittäkin tulee koska kultaki menee kohta inttii ja oon sit ihan ypöyksin inttileskenä Treellä.
Ei pysty ei.

--

Fall into you, is all I seem to do
When I hit the bottle
'Cause I'm afraid to be alone

Tear us in two, is all it seems to do
As the anger fades
This house is no longer a home

refrain:
Don't give up on the dream,
Don't give up on the wanting
And everything that's true
Don't give up on the dream,
Don't give up on the wanting

refrain2:
Because I want you too (3x)
Because I want you
Because I want you

Stumble into you, is all I ever do
My memory's hazy
And I'm afraid to be alone

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti