I don't want to see you go

Helvetin vaikeen viikonlopun jälkeen tuleva hiljasuus. Sattu ja tapahtu taas ihan liikaa, viinaa on menny, samoin mun ruuat on syöty, leikitty sairaala tätiä ja paikkailtu muiden jalkoja, tultu petetyks ja itketty liikaa.

En tiiä yhtään mitä tekisin. Oon suunnitellu muuttavani takasin Orivedelle mamille / jollekkin kaverille kuka suostuu ottaan tälläsen itkevän vauvan kotiinsa. Ongelmana on vaan se etten saa rottiani mukaan ja en kaikesta huolimatta osais olla ilman Käpyä. Enkä tiiä auttaisko se yhtään mein suhetta et menisin pois? En haluis kuitenkaan erota vaikka tuntuu ihan helvetin pahalta myöntää ittellensä ettei täs varmaan oo enään muutakaan tehtävis?

Inhottaa.

Jos osaisin, kiipeisin korkeimmalle katolle ja huutaisin pahan oloni pois. Aurinko rupeis paistaan, kulta tulis halaan ja kaikki olis niin kun saduissa. Onnellisia loppuja.

Anteeks tää turha itkupotkupostaus.

Tuun hulluks oman pääni kanssa